sunnuntai, 24. joulukuu 2006
Osa 1: Alku on se pienikin alku.
Tässä näette Karen Smithin, kantaäitimme. Karen on perhetavoitteinen kalat. Nuori nainen haluaa 6 lastenlasta, mikä saattaa olla hieman mahdoton tavoite. Esittelyt sikseen ja tarinan pariin.
Karen osti muutenkin pienillä rahoillaan liian suuren tontin, jonne hänellä oli varaa rakentaa ainoastaan pieni hökkeli vaatimattomine tavaroineen. Mutta jostainhan sitä on aloitettava, eikö niin?
Kantamammamme sai tervetulijaistoivotukseksi pihalleen lauman kaljuja naapureita. Onkohan naapurustossa jonkinlainen hiusongelma?
Karen päätti suunnata heti ensimmäiseksi työkseen uudessa naapurustossaan yökerholle. Taisi olla neitokaisella taka-ajatus baarimatkalleen...
Niimpä niin, taka-ajatuksia. Karen alkoi välittömästi paukkunsa nautittuaan tarkkailla paikan miestarjontaa. Valitettavasti yökerho ei tarjonnut muuta kuin tuommoisia raharikkaita isoneniä, jotka eivät voineet vähempää Karenista välittää.
Kotiin sitten palattiin ilman sulhasta pettynein mielin. Minkäs sille sitten voi, jollei koko pitäjästä löytynyt yhtään varteenotettavaa komeaa miestä.
Seuraavana aamuna herättyään Karen päätti pyytää apua ennustajaeukolta. Hän luovutti eukolle 2 simoleonia toiveissaan komea aikuinen mies joka rakaistuisi häneen salamavauhdilla. Ja tämä herra oli tulos, yliopisto-opiskelija Santeri, joka oli erittäin komea, mutta ei oikein tullut Karenin kanssa juttuun.
Mutta vaikkei parilla ollutkaan oikein kipinää, alkoi Santerikin innostua Karenin jutuista. Ystävyystasolla he kuitenkin pysyivät Karen-paran harmiksi.
Lopulta Karen uskaltautui kysymään Santerilta mistä hän pitää naisessa. Santeri vastasi imarreltuna pitävänsä pyöreistä naisista ja inhoavansa naisia jotka ovat tuputtaneet meikkiä naamaansa. Karen oli ällikällä lyöty, hän luuli että jokaisen miehen ihannenainen on hoikka, meikattu ja trendikäs, mutta luulo ei olekaan tiedon väärti.
Karen tiesi mitä halusi, ja tahtoi saada haluamansa, Santerin. Hän lihotti itsensä syömällä hurjasti lihavoileipiä. Leipäherkuttelun jälkeen hän piipahti peilin edessä ja tulos oli...
...Enemmän kuin miellyttävä! Karen huomasi että hän oli monin verroin kauniimpi luonnollisessa hiusvärissään ja meikittömänä. Nyt kelpaa hurmata Santeri.
Töiden jälkeen Karen kutsui Santerin luokseen, ja kaskummaa, Santeri oli aivan sulaa vahaa Karenin käsissä. Pian pari pääsi pusuttelemaankin.. <3
Ja sitten Santeri muuttikin taloon. Hän toi mukanaan 5 894 simoleonia, joilla saatiin vähän uudistettua taloa. Santeri on muuten suosiotavoitteinen leijona ja haluaa julkkiskokiksi.
Pienen ostosreissun ja parturissa käynnin jälkeen Santerista kuoriutui oikea mieskaramelli. Hänen ja Karenin lapsista tulisi aivan ihania sitten joskus.
Uudistunut Santeri kehtasi viimein myös kosia rakastaan. Hän polvistui Karenin eteen ja sanoi ääni rakkautta tihkuen "Rakkaani, olet elämäni täyttymys, ilman sinua en olisi mitään. Suostutko vaimokseni?"
Karen ei häkeltyneenä voinut muuta kuin hypähdellä innoissaan, ottaa sormuksen rasiasta ja hypätä Santerin syliin.
Karen päätti ryhtyä laihduttamaan, vaikka Santeri oli ehdottomasti sitä vastaan. "Pyöreä nainen on ehdottomasti erittäin kaunis ja tahdon että sinussa on jotain mistä pitää kiinni. Karen -kulta, nouse nyt ylös siitä, ei sinun tarvitse laihtua!" Santeri valitti Karenin kuntoillessa, mutta eipäs tuleva rouva kuunnellut, vaan punnersi hiki hatussa laitteensa kanssa.
Tuloksia, tosin haisevia sellaisia, saatiin kyllä. Parin tunnin punnertamisen jälkeen Karen oli jo entisissä mitoissaan. Nyt kelpaisi näyttäytyä hääpuvussa!
Aamun valjettua pariskunta menikin sitten takapihalle vaihtamaan sormukset. Läsnä tilaisuudessa oli rakastavaisten lisäksi vain kukkakimppu.
Karenin masu kasvoi yllättäen häitä seuraavana päivänä, vauva luvassa! Vastarakastunut pari oli onnensa kukkuloilla, mutta kestääkö onni?
Sen voit lukea seuraavasta osasta. Näkemisiin. :)
Kommentit